Keoma (1976)

7.0R97 minOhjaaja: Enzo G. Castellari

Keoma (Suomessa aiemmin myös nimellä Caramba! – paholainen kannoilla, Italiassa Keoma-nimen lisäksi myös nimellä Keoma il vendicatore) on Enzo G. Castellarin ohjaama spagettiwestern vuodelta 1976. Sen tyylissä on vaikutteita lännenelokuvien lisäksi myös draama- ja toimintaelokuvista. Elokuvan nimiroolissa näyttelee Franco Nero, joka näytteli pääroolin myös Djangossa, joka usein mainitaan Keoman innoittajana.

Juoneltaan kuvausten aikana improvisoitu elokuva kertoo puoliverisestä Keoma Shannonista, joka palaa sisällissodasta kotikyläänsä, mutta saa havaita pahan Caldwellin ottaneen kylän hallintaansa. Synkkänä pidetty elokuva käsittelee muun muassa lännen sankarimyyttejä ja rasismia, sisältäen yhteiskunnallista kommentointia. Keoma mainitaan usein yhtenä parhaista spagettiwesterneistä, ja sen vaikutus spagettiwesternien viimeiselle aallolle 1970-luvun lopulla oli merkittävä.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Keoma kertoo?
Keoma (1976) — Keoma on Enzo G. Castellarin ohjaama spagettiwestern vuodelta 1976. Sen tyylissä on vaikutteita lännenelokuvien lisäksi myös draama- ja toimintaelokuvista. Elokuvan nimiroolissa näyttelee Franco Nero, joka näytteli pääroolin myös Djangossa, joka usein mainitaan Keoman innoittajan
Mistä Keoma (1976) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex