Kansakunnan synty (1915)

6.1TV-PG187 minOhjaaja: D. W. Griffith

elokuva vuodelta 1915

Kansakunnan synty (suomeksi myös Kansakunnan syntyminen, engl. The Birth of a Nation) on D. W. Griffithin ohjaama, vuonna 1915 valmistunut yhdysvaltalainen mykkäelokuva. Sen aiheena on Yhdysvaltain sisällissota ja sitä seurannut Etelävaltioiden uudelleenrakennus ja toipuminen.

Kansakunnan synty lisäsi paljon elokuvan arvostusta viestintävälineenä. Se synnytti myös suuria ristiriitoja, ja siihen liittyi ennennäkemättömän kiihkeitä mielenosoituksia ja sensuurikahakoita. Elokuva kestää peräti kolme tuntia, vaikka tuohon aikaan kokoillan elokuvien tyypillinen kesto oli tunnin paikkeilla. Se on ollut myös kritiikin kohteena valkoisten ylivaltaa korostavan ja Ku Klux Klania ihannoivan rasistisen näkökulmansa vuoksi.

Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 16. huhtikuuta 1922 Edison-elokuvateatterissa nimellä Kansakunnan syntyminen. Silloin esitettiin elokuvan ensimmäinen osa "Yhdysvaltain sisällinen sota". Elokuvan toinen osa "Ku-Klux-Klanin miehet" esitettiin 23. huhtikuuta. Elokuvan uusintaensi-ilta oli 25. syyskuuta 1964, jolloin se esitettiin nimellä Kansankunnan synty. Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Kansakunnan synty oli mukana heistä kahdentoista listalla.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Kansakunnan synty kertoo?
Kansakunnan synty (1915) — Kansakunnan synty kertoo kahden veljeksen, Phil ja Ted Stonemanin, tarinan, jotka vierailevat ystävänsä perheen luona Piedmontissa, Etelä-Carolinassa. Ystävyys koetetaan sisällissodan myötä, kun Stonemanit ja Cameronit joutuvat liittymään vastakkaisiin armeijoihin. Elokuva seuraa