Stanley Kramerin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1960
Joka tuuleen kylvää (Inherit the Wind) on Stanley Kramerin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka kertoo Daytonin kuuluisasta evoluutioteorian vastaisesta ”apinaoikeudenkäynnistä” eli Scopesin oikeudenkäynnistä. Vuonna 1960 ensi-iltaan tuodun elokuvan pääosia näyttelevät Spencer Tracy, Gene Kelly ja Fredric March.
Elokuva pohjautuu Jerome Lawrencen ja Robert Edwin Leen kirjoittamaan näytelmään Inherit the Wind, joka taas pohjautuu tositapahtumiin vuodelta 1925. Näytelmä kertoo oikeudenkäynnistä, jossa oli syytettynä lukionopettaja John T. Scopes (1900–1970), joka ilmoitti osavaltionlain vastaisesti opettaneensa evoluutioteoriaa. Elokuvan piilotarkoituksena oli kuitenkin kommentoida valmistumistaan edeltäneen vuosikymmenen McCarthy-oikeudenkäyntejä.
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.
Elokuvasta on tehty samanniminen uusintaversio, David Greenen ohjaama televisioelokuva vuodelta 1988.