Ang Leen ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 1995
Järki ja tunteet (Sense and Sensibility) on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut Ang Leen ohjaama romanttinen draamaelokuva. Elokuva perustuu Jane Austenin vuonna 1811 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Käsikirjoituksen elokuvaan on tehnyt Emma Thompson. Sen pääosissa näyttelevät Emma Thompson ja Kate Winslet. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Hugh Grant ja Alan Rickman.
Tämä elokuva valittiin 1900-luvun vaikuttavimpien brittiläisten elokuvien joukkoon BFI:n kyselyssä vuonna 1999.