Terry Gilliamin ohjaama brittiläinen komediaelokuva vuodelta 1977
Jappervokki (Jabberwocky) on Monty Pythonin animaattorin Terry Gilliamin ohjaama keskiajalle sijoittuva komediaelokuva vuodelta 1977. Michael Palin esittää nuorta tynnyrintekijää, joka isänsä kuoleman jälkeen ajautuu slapstick-tyylisten, epäonnisten sattumusten kautta jahtaamaan lohikäärmettä. Elokuva on nimetty Lewis Carrollin tunnetun runon Jabberwocky (suom. "Pekoraali") mukaan. Carrollin vaikutus on vähäistä: runosta lausutaan otteita, ja hirviö muistuttaa John Tennielin piirrosta.
Kriitikot ja yleisö eivät lämmenneet Jappervokille, joka oli Gilliamin ensimmäinen ohjaustyö, mutta siitä on sittemmin tullut jonkinasteinen kulttielokuva. Gilliam vakiinnutti jo Jappervokissa tunnusomaisen visuaalisen tyylinsä ja synkän huumorinsa.
Elokuva muistuttaa lavastukseltaan ja komediatyyliltään Monty Pythonin hullua maailmaa, jonka parissa Gilliam oli myös työskennellyt. Palinin ohella elokuvassa esiintyivät myös Monty Pythonin Terry Jones sekä komediaryhmän työssä huomattavasti mukana ollut Neil Innes. Jappervokki vaikuttaakin vahvasti pythonmaiselta, ja monet kohtaukset (esimerkiksi piiloleikkiturnajaiset) muistuttavat vahvasti Hullun maailman kohtauksia. Amerikan-ensi-iltaa varten elokuvaa mainostettiin alkujaan Monty Pythonin Jappervokkina (Monty Python's Jabberwocky), mutta Gilliamin vastustuksen vuoksi siitä luovuttiin.