Ang Leen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1997
Jäämyrsky (The Ice Storm) on yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1997. Sen on ohjannut Ang Lee ja käsikirjoittanut James Schamus vuonna 1994 ilmestyneen Rick Moodyn samannimisen romaanin pohjalta. Ironiaa ja satiiria sisältävä draama kuvaa 1970-luvun alun ylemmän keskiluokan esikaupunkielämää ja yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamia perheongelmia perheiden vanhempien ja teini-ikäisten lasten kautta. Sekä vanhemmat että lapset tekevät varovaisia kokeiluja seksin ja huumeiden alueella. Tarinan tapahtumapaikka on Connecticutin osavaltiossa sijaitseva New Yorkin esikaupunki New Canaan.