Interstellar (2014)

8.7PG-13169 minOhjaaja: Christopher Nolan

Christopher Nolanin ohjaama tieteiselokuva vuodelta 2014

Interstellar on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Christopher Nolanin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama tieteiselokuva. Se kertoo maapallosta, joka on vähitellen muuttumassa elinkelvottomaksi. Ryhmä avaruusmatkaajia lähetetään Saturnuksen lähellä olevan madonreiän läpi toiseen galaksiin, jotta he löytäisivät ihmiskunnalle uuden kodin. Elokuvassa näyttelevät muun muassa Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Jessica Chastain, Bill Irwin, Ellen Burstyn ja Michael Caine.

Elokuvan kuvaukset alkoivat Albertassa, Kanadassa 6. elokuuta 2013. Elokuvan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa ja Suomessa 7. marraskuuta 2014.

Interstellar sai viisi Oscar-ehdokkuutta: parhaasta musiikista, lavastuksesta, äänityksestä, äänitehosteista ja erikoistehosteista.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Interstellar kertoo?
Interstellar (2014) — Interstellar kertoo lähitulevaisuudesta, jossa maapallo kärsii tuhoisista hiekkamyrskyistä ja nälänhädästä. Entinen insinööri ja lentäjä Cooper löytää NASAn tukikohdan ja lähetetään rohkealle avaruusmatkalle muiden tiedemiesten kanssa. Heidän tehtävänään on löytää uusi koti ihmis
Mistä Interstellar (2014) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex