Ilta oopperassa (1935)

7.8Approved87 minOhjaaja: Sam Wood

Sam Woodin ohjaama Marx veljesten elokuva vuodelta 1935

Ilta oopperassa (A Night at the Opera) on Sam Woodin ohjaama yhdysvaltalainen komediaelokuvan klassikko vuodelta 1935. Sen pääosia näyttelivät Marxin veljekset Groucho, Harpo ja Chico. Se oli heidän ensimmäinen elokuvansa ilman Zeppoa, jonka tilalla elokuvassa on Allan Jones. Naispääosaa esitti jälleen Margaret Dumont.

Jotkut lähteet pitävät Iltaa oopperassa Marx-veljesten parhaimpana elokuvana – tosin toiset lähteet nostavat ylemmäs elokuvan Neljää naurettavaa naapuria. Se oli Marx-veljesten ensimmäinen elokuva MGM:n legendaariselle tuottajalle Irving Thalbergille. Veljesten edellinen elokuva (Neljä naurettavaa naapuria) oli myöhemmästä arvostuksestaan huolimatta kaupallisesti epäonnistunut, niinpä tuottaja Thalberg ja ohjaaja Wood pitivätkin veljesten anarkistisen huumorin kurissa ja järjestyksessä. Aikaisempiin Marx-veljesten elokuviin verrattuna juoni on jokseenkin tervejärkinen.

Vuonna 1993 Yhdysvaltain National Film Registry nimesi elokuvan kulttuurisesti, historiallisesti ja esteettisesti merkittäväksi. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Illan oopperassa kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Ilta oopperassa kertoo?
Ilta oopperassa (1935) — Ilta oopperassa on Sam Woodin ohjaama yhdysvaltalainen komediaelokuvan klassikko vuodelta 1935. Sen pääosia näyttelivät Marxin veljekset Groucho, Harpo ja Chico. Se oli heidän ensimmäinen elokuvansa ilman Zeppoa, jonka tilalla elokuvassa on Allan Jones. Naispääosaa esitti jälleen