Ihmeellinen on elämä (1946)

8.6PG125 minOhjaaja: Frank Capra

yhdysvaltalainen draamaelokuvaklassikko vuodelta 1946

Ihmeellinen on elämä (It’s a Wonderful Life) on Frank Capran ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuvan klassikko vuodelta 1946. Siitä ei tullut välittömästi klassikkoa, vaan se tuotti tappiota ensi-iltavuonnaan. Nykyisen klassikko- ja kulttimaineen elokuva saavutti vasta vuoden 1973 jälkeen, jolloin sen tekijänoikeudet raukesivat. Sen jälkeen siitä tuli Yhdysvalloissa erottamaton osa jouluajan televisiotarjontaa. Suomessa Yle TV2 on esittänyt elokuvan joka joulu vuodesta 1992 lähtien, lisäksi MTV esitti sen vuonna 1976 ja Yle TV1 vuonna 1987. Vuodesta 2013 elokuvaa on esitetty Yle Teemalla.

Ihmeellinen on elämä perustuu Philip Van Doren Sternin novelliin ”The Greatest Gift” ja sen pääosia esittivät James Stewart ja Donna Reed. Elokuvassa eräälle ihmiselle, joka aikoo lopettaa elämänsä, näytetään minkälainen maailma olisi, jos häntä ei olisi koskaan ollut olemassa. Ideaa on kopioitu sittemmin runsaasti niin elokuvissa, televisiosarjoissa kuin sarjakuvissakin. Elokuva valmistettiin hyvin nopeassa ajassa ja Frank Capra onkin kutsunut elokuvaa ”neljä kuukautta kestäväksi yhtämittaiseksi orgasmiksi”.

Ihmeellinen on elämä on toistuvasti valittu maailman parhaimpien elokuvien joukkoon. Vuonna 1998 American Film Institute listasi 100 parasta elokuvaa ja Ihmeellinen on elämä oli sijalla 11. Vuoden 2007 uudelleenäänestyksessä se oli sijalla 20.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Ihmeellinen on elämä kertoo?
Ihmeellinen on elämä (1946) — Ihmeellinen on elämä kertoo George Baileysta, joka on omistanut koko elämänsä Bedford Fallsin asukkaille auttamiseen. Jouluaattona hänen setänsä Billy menettää 8000 dollaria, mikä uhkaa Baileyn rakennus- ja lainaosakeyhtiötä ja mahdollistaa Potterin vallata koko kaupunki. Epätoiv