elokuva vuodelta 2009
Harry Potter ja puoliverinen prinssi (engl. Harry Potter and the Half-Blood Prince) on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut J. K. Rowlingin samannimiseen romaaniin perustuva fantasiaelokuva. Se on Harry Potter -elokuvasarjan kuudes osa. Sen ohjasi David Yates. Elokuvan tuottivat David Heyman ja David Barron ja käsikirjoituksen teki Steve Kloves.
Elokuvan pääosissa nähdään Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson. Muita merkittäviä rooleja esittävät Michael Gambon, Jim Broadbent, Alan Rickman, Tom Felton sekä Helena Bonham Carter.
Elokuvan kuvaukset alkoivat 24. syyskuuta 2007 ja elokuva julkaistiin maailmanlaajuisesti 15. heinäkuuta 2009 ja Suomessa 17. heinäkuuta. Elokuvan oli alun perin tarkoitus saapua valkokankaille jo 21. marraskuuta 2008. Marraskuussa elokuva olisi saatu näytettyä vain neljässäkymmenessä Imax-teatterissa, mutta heinäkuussa se saatiin esille sataan Imax-teatteriin.
Puoliverinen prinssi oli kaupallisesti suuri menestys. Se tuotti viidessä päivässä 394 miljoonaa dollaria ollen maailman isoimmat lipputulot viidessä päivässä saanut elokuva. Elokuva tuotti lopulta 934 miljoonaa dollaria ja ylsi kahdeksanneksi maailman eniten tuottaneiden elokuvien listalla. Se oli myös vuoden 2009 toiseksi tuottoisin elokuva Avatarin jälkeen. Tällä hetkellä se on maailman kahdenneksitoista tuottanein elokuva.