elokuva vuodelta 2013
Hankalaa olla jumala (myös ”Vaikeaa olla jumala”, ven. Трудно быть богом, Trudno byt bogom) on vuonna 2013 Rooman elokuvafestivaalilla ensi-iltansa saanut venäläinen elokuva, jonka on ohjannut Aleksei German. Elokuva on hänen visionsa Arkadi ja Boris Strugatskin samannimisestä kirjasta, joka ilmestyi vuonna 1964. Elokuvaa tehtiin vuodet 2000–2013 ja sen ensi-ilta oli 9 kuukautta ohjaajan kuoleman jälkeen marraskuussa 2013. Alun perin elokuva oli tarkoitus kuvata vuonna 1968, mutta silloisten Tšekkoslovakian tapahtumien vuoksi elokuvan käsikirjoitus hylättiin.