elokuva vuodelta 1982
Halloween III – pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch) on kauhuelokuva vuodelta 1982 ja Halloween-sarjan kolmas osa. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Tommy Lee Wallace. Ensimmäisen Halloween -elokuvan ohjannut John Carpenter toimi elokuvan tuottajana ja säveltäjänä.
Elokuvan juoni ei liity aiempien elokuvien tapaan sarjamurhaaja Michael Myersiin, kuten myöskään muihin hahmoihin tai Haddonfield-kaupunkiin.