Häikäilemättömät (1955)

7.3Approved87 min

Joseph H. Lewisin elokuva

Häikäilemättömät (The Big Combo) on Joseph H. Lewisin ohjaama film noir -elokuva vuodelta 1955. B-elokuvien ohjaajaksi luokiteltu Lewis aloitti ohjaajanuransa 1937 ja ohjasi vajaat 40 elokuvaa ennen kuin 1950-luvun lopulla siirtyi televisiosarjojen pariin. Hänen arvostettuihin elokuviinsa kuuluu muun muassa Rikosten pyörteessä ja myös Häikäilemättömät.

Poliisietsivä on saanut pakkomielteen rikollisjoukkueen johtajan Brown (Richard Conte) kiinni saamisesta mutta on myös ihastunut gangsterin tyttöystävään (Jean Wallace). Vähistä aineksista Lewis on saanut runollisen tarinan, jossa hän hyödyntää film noirin keinoja, voimakkaita kontrasteja, varjoja, sumua ja poikkeuksellisia kuvakulmia. Varsin rohkea ja tuottajassakin epävarmuutta herättänyt oli kohtaus jossa Conte alkaa suudella Wallacea, mutta vaipuu kuvan ulkopuolelle samalla kun katsojan katse tarttuu Wallacen kasvoihin. Elokuvassa on raakuutta. Lee Van Cleefin ja Earl Hollimanin esittämien palkkamurhaajien lämmin suhde saa nykykatsojan silmissä homoeroottisia sävyjä. Vaikka elokuva ei kriitikon mukaan yllä elokuvan Rikosten pyörteessä rinnalle, se on omassa luokassaan laadukas.

Elokuvan musiikki oli vuonna 1955 kirjoittaneiden Varietyn kriitikoiden mielestä linjassa elokuvan tunnelman kanssa. Elokuvaa on verrattu jopa Fritz Langin Gangsterikuninkaaseen.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Häikäilemättömät kertoo?
Häikäilemättömät (1955) — Häikäilemättömät on Joseph H. Lewisin ohjaama film noir -elokuva vuodelta 1955. B-elokuvien ohjaajaksi luokiteltu Lewis aloitti ohjaajanuransa 1937 ja ohjasi vajaat 40 elokuvaa ennen kuin 1950-luvun lopulla siirtyi televisiosarjojen pariin. Hänen arvostettuihin elokuviinsa kuuluu
Mistä Häikäilemättömät (1955) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex