David Fincherin ohjaama jännityselokuva vuodelta 2014
Gone Girl on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut David Fincherin ohjaama jännityselokuva. Se perustuu Gillian Flynnin samannimiseen romaaniin vuodelta 2012. Flynn myös käsikirjoitti elokuvan. Sen pääosissa ovat Ben Affleck, Rosamund Pike, Neil Patrick Harris, Tyler Perry ja Carrie Coon. Flynnin mukaan elokuva eroaa romaanista osittain ja tarina on jäsennelty elokuvassa eri tavalla.
Elokuvan ensi-ilta oli New Yorkin elokuvajuhlilla 8. syyskuuta 2014. Yhdysvalloissa ja Suomessa ensi-ilta oli 3. lokakuuta 2014.