Godzilla (2014)

6.4PG-13123 minOhjaaja: Gareth Edwards

elokuva vuodelta 2014

Godzilla on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen hirviöelokuva, jonka on ohjannut Gareth Edwards. Se on MonsterVerse-elokuvauniversumin ensimmäinen osa, ja samalla toinen Hollywoodissa kokonaan tuotettu Godzilla-elokuva vuoden 1998 samannimisen elokuvan jälkeen. Elokuvan pääosissa ovat Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Juliette Binoche, Sally Hawkins, David Strathairn ja Bryan Cranston.

Elokuva on Legendary Picturesin ja Warner Bros. Picturesin yhteistuotantoa, jälkimmäisen vastatessa myös elokuvan maailmanlaajuisesta levityksestä, paitsi Japanissa, jossa sen levityksestä vastasi Tōhō. Projekti alkoi vuonna 2004 ja sen oli alun perin tarkoitus olla vain lyhytelokuva, kunnes sen kehitys siirtyi Legendarylle, joka päätti toteuttaa sen kokopitkänä elokuvana. Kuvaukset sijoittuivat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 14. toukokuuta ja Yhdysvalloissa 16. toukokuuta 2014.

Elokuvan jatko-osa, Godzilla II: King of the Monsters, sai ensi-iltansa Suomessa 29. toukokuuta 2019 ja Yhdysvalloissa 31. toukokuuta 2019. Crossover-elokuva Godzilla vs. Kong sai ensi-iltansa vuonna 2021.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Godzilla kertoo?
Godzilla (2014) — Godzilla kertoo tarinan ydinvoimalaitoksen salaperäisestä tuhosta, jossa Joe Brodyn vaimo kuolee. Vuosia myöhemmin Joe ja hänen poikansa Ford löytävät totuuden onnettomuudesta ja herättävät samalla hirviömäisen uhan ihmiskunnalle. Ainoa toivo maailman pelastamiseksi saattaa olla
Mistä Godzilla (2014) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex