elokuva vuodelta 1992
Godzilla vs. Mothra (jap. ゴジラvsモスラ) tai Godzilla ja Mothra on 12. joulukuuta 1992 Japanissa ensiesityksensä saanut yhdeksästoista Tōhō-studion Godzilla-sarjan elokuva. Se oli samalla ensimmäinen Heisei-kaudella tehty Godzilla-elokuva, ja viides sellainen Godzilla-elokuva, jossa esiintyi jättiläiskoihahmo Mothra. Elokuvan tarina sijoittuu vuoden 1984 Godzilla-elokuvan pohjustamalle uudelle jatkumolle, jossa ensimmäistä Godzilla-elokuvaa lukuun ottamatta muiden aiempien elokuvien sisältöä ei koskaan tapahtunut.
Godzillan ja Mothran lisäksi elokuvassa esiintyivät Kosmos-keijut ja Battra. Lisäksi Megumi Odaka esitti kolmannen kerran Miki Saegusaa, mikä oli ensimmäinen kerta, kun henkilöhahmo on esiintynyt useammassa kuin kahdessa Godzilla-elokuvassa.
Godzilla vs. Mothraa varten säveltäjä Akira Ifukube nosti Mothran tunnusmusiikin tempoa ja lisäsi jousisovituksen. Hänet palkittiin elokuvan musiikin ansiosta.