Geishan muistelmat (2005)

7.3PG-13145 minOhjaaja: Rob Marshall

Rob Marshallin ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 2005

Geishan muistelmat (engl. Memoirs of a Geisha) on Arthur Goldenin samannimisen kirjan pohjalta tehty Oscar-palkinnon voittanut elokuva vuodelta 2005. Suomen ensi-iltansa se sai keväällä 2006. Elokuvan on ohjannut Rob Marshall ja musiikin on säveltänyt John Williams. Pääosissa ovat muun muassa Zhang Ziyi, Ken Watanabe, Gong Li, Michelle Yeoh, Yūki Kudō ja Suzuka Ōgo. Japanilaisia esittävät Kudō, Ōgo, ja Watanabe ovat japanilaisia, kun taas Zhang ja Gong ovat kiinalaisia, ja Yeoh on malesialainen, jolla on kiinalaiset sukujuuret. Ōgo esittää nuorta Sayuria elokuvassa, joka oli kuvattu eteläisessä Kaliforniassa sekä useissa eri kohteissa Kiotossa, muun muassa Kiyomizu-temppelissä sekä Fushimi Inari-taisha-pyhäköllä.

Geishan muistelmat kertoo nuoresta tytöstä, Chiyo Sakamotosta, jonka perhe myy hänet orjuuteen Nitta-suvun geishataloon. Siellä hänen uusi perheensä lähettää hänet geishaopintoihin. Elokuva kertoo pääosin vanhemmasta Chiyosta ja hänen vaikeuksistaan geishana.

Elokuva oli palkintoehdokkaana ja voitti useita palkintoja, mm. kuusi Oscar-ehdokkuutta ja kolme voittoa: parhaasta kuvauksesta, parhaasta taiteellisesta ohjauksesta ja parhaasta puvustuksesta.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Geishan muistelmat kertoo?
Geishan muistelmat (2005) — Geishan muistelmat on Arthur Goldenin samannimisen kirjan pohjalta tehty Oscar-palkinnon voittanut elokuva vuodelta 2005. Suomen ensi-iltansa se sai keväällä 2006. Elokuvan on ohjannut Rob Marshall ja musiikin on säveltänyt John Williams. Pääosissa ovat muun muassa Zhang Ziyi, Ke