yhdysvaltalainen romanttinen komedia vuodelta 2024
Fly Me to the Moon on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen romanttinen komediaelokuva, jonka on ohjannut Greg Berlanti. Elokuvan pääosissa on Scarlett Johansson ja Channing Tatum. Elokuva kertoo Apollo 11 -kuulennon lavastamisesta varotoimenpiteenä, mikäli lento epäonnistuu.
Elokuva julkaistiin elokuvateattereihin 12. heinäkuuta 2024. Sen budjetti oli 100 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Rotten Tomatoes -kerääjäsivustolla 238 arvostelusta 66 prosenttia kriitikoista antoi sille myönteisen arvostelun. Yhteenvetona Johanssonin ja Tatumin keskinäistä kemiaa kehuttiin, vaikka juonen uskottavuutta välillä kyseenalaistettiin.