Fearless (2006)

7.6PG-13105 minOhjaaja: Ronny Yu

Fearless (kiin.: 霍元甲) on vuonna 2006 ensi-iltaan tullut tositapahtumiin perustuva elokuva. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Ronny Yu. Pääosassa on Jet Li. Elokuva perustuu hyvin löyhästi 1900-luvun vaihteessa eläneen maineikkaan wushu-taitaja Huo Yuanjian elämään. Alun perin elokuva oli 140 minuutin pituinen, mutta sitä lyhennettiin kaupallisista syistä. Myöhemmin siitä julkaistiin Thaimaassa 110 minuutin versio ja Hongkongissa alkuperäinen 140 minuutin versio.

Elokuvassa on niin historiaa kuin wushu-mestarin elämäntarinaakin. Verisestä ja väkivaltaisesta elokuvasta on esitetty siistittyjä versioita esimerkiksi televisiossa. Nimiosaa esittävä Jet Li ilmoitti, että elokuva on hänen viimeinen taistelulajielokuvansa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Fearless kertoo?
Fearless (2006) — Fearless on vuonna 2006 ensi-iltaan tullut tositapahtumiin perustuva elokuva. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Ronny Yu. Pääosassa on Jet Li. Elokuva perustuu hyvin löyhästi 1900-luvun vaihteessa eläneen maineikkaan wushu-taitaja Huo Yuanjian elämään. Alun perin elokuva oli 14
Mistä Fearless (2006) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex