Joel Coenin ohjaama draamakomedia vuodelta 1996
Fargo on Joel Coenin ohjaama, Ethan Coenin tuottama ja veljesten yhdessä käsikirjoittama musta draamakomedia, joka sai ensi-iltansa vuonna 1996. Elokuvan pääosissa ovat Frances McDormand, William H. Macy ja Steve Buscemi.
Fargo on saanut kaksi Oscaria: parhaasta naispääosasta (McDormand) ja parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuva oli ehdolla seitsemän Oscarin saajaksi, joiden joukossa parhaan elokuvan palkinto. Joel Coen sai parhaan ohjaajan palkinnon muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla ja Bafta-gaalassa. Elokuva on saanut useissa elokuvatapahtumissa kaikkiaan 51 palkintoa.
Elokuva valittiin vuonna 2006 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia. American Film Institute otti Fargon mukaan satavuotisjuhliensa yhteydessä julkaistuille sadan parhaan elokuvan ja sadan parhaan komedian listoilleen, minkä lisäksi Frances McDormandin näyttelemä Marge Gundersonin hahmo pääsi 50 suurimman elokuvasankarin listalle.
Elokuvan perusteella on vuonna 2014 tehty samanniminen televisiosarja.