Emily Rosen riivaaja (2005)

6.7PG-13119 minOhjaaja: Scott Derrickson

Emily Rosen riivaaja (engl. The Exorcism of Emily Rose) on Scott Derricksonin ohjaama, vuonna 2005 ensi-iltansa saanut kauhu- ja draamaelokuva.

Elokuvan keskipisteenä on nuori Emily Rose, joka alkaa saada outoja kohtauksia. Emilyn perhe uskoo, että tämä on riivattu, ja kutsuu paikalle kylän papin, joka päättää aloittaa manauksen häätääkseen riivaajat. Tyttö kuitenkin kuolee ja pappia syytetään kuolemantuottamuksesta, sillä lääkärit uskovat Emilyn olleen oikeasti sairas. Elokuva seuraa oikeudenkäyntiä ja papin sekä Emilyn perheen näkemyksiä asiasta.

Elokuva perustuu löyhästi tositapahtumiin: vuonna 1976 Länsi-Saksassa kaksi katolista pappia toimitti lukuisia manaussessioita riivatuksi uskotulle nuorelle naiselle nimeltä Anneliese Michel. Lopulta ruoasta ja epilepsiansa hoidosta kieltäytynyt Michel riutui kuoliaaksi. Papit tuomittiin oikeudessa kuolemantuottamuksesta sakkorangaistuksiin.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Emily Rosen riivaaja kertoo?
Emily Rosen riivaaja (2005) — Emily Rosen riivaaja on Scott Derricksonin ohjaama, vuonna 2005 ensi-iltansa saanut kauhu- ja draamaelokuva.