George A. Romeron ohjaama kauhuelokuva vuodelta 1985
Elävien kuolleiden päivä (engl. Day of the Dead) on vuonna 1985 valmistunut yhdysvaltalainen kauhuelokuva ja kolmas osa George A. Romeron zombielokuvasarjassa. Se on jatkoa elokuville Elävien kuolleiden yö (1968) ja Dawn of the Dead (1978). Sarjan neljäs osa on Kuolleiden valtakunta, joka ilmestyi vuonna 2005.
Kuten edeltäjiensäkin, elokuva sisältää paljon yhteiskuntakritiikkiä, ja sen yleisilme on ehkä synkin koko sarjasta. Romero kutsunut elokuvaa henkilökohtaiseksi suosikikseen koko elokuvasarjassa. Elokuvan maskeeraaja ja erikoistehostemies Tom Savini sai työstään Saturn-palkinnon.
Elokuvasta on julkaistu myös nimellinen jatko-osa vuonna 2005 sekä Steve Minerin ohjaama uusintaversio vuonna 2008. Molemmat ovat kuitenkin itsenäisiä elokuvia ja perustuvat vain hyvin löyhästi Romeron elokuvaan.