Elä ja anna toisten kuolla (1973)

6.7PG121 minOhjaaja: Guy Hamilton

Guy Hamiltonin ohjaama kahdeksas James Bond -elokuva vuodelta 1973

Elä ja anna toisten kuolla (Live and Let Die) on Guy Hamiltonin ohjaama James Bond -elokuva vuodelta 1973. Elokuva perustuu Ian Flemingin samannimiseen romaaniin. Kahdeksannessa Bond-sarjan elokuvassa näyttelee Bondin roolissa ensimmäistä kertaa Roger Moore. Muita päärooleja näyttelevät Jane Seymour ja Yaphet Kotto.

Elokuvan tapahtumapaikat ovat Yhdysvalloissa ja Jamaikalla. Bondin kaikki viholliset ovat tummaihoisia. Elä ja anna toisten kuolla on toinen Bond-elokuva, jossa ei ole Desmond Llewelynin esittämää Q:ta (Salainen agentti 007 ja tohtori No oli ensimmäinen). Elokuva on myös siitä poikkeuksellinen, että alussa näytetään James Bondin koti. Elokuvan samannimisen tunnuslaulun esittää Paul McCartney ja Wings.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Elä ja anna toisten kuolla kertoo?
Elä ja anna toisten kuolla (1973) — Elä ja anna toisten kuolla kertoo tarinan, jossa useita brittiläisiä agenteja on murhattu ja James Bond lähetetään New Orleansiin tutkimaan näitä salaperäisiä kuolemia. Bond kohtaa matkallaan muun muassa Mr. Bigin, joka tuottaa heroiinia, sekä Tee Heen, jolla on koukku kädessään,