Robert Rodriguezin ohjaama toimintaelokuva vuodelta 1992
El Mariachi on vuonna 1992 ilmestynyt Robert Rodriguezin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva. Se oli hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa ja samalla läpimurtonsa.
Elokuva on espanjankielinen ja se kuvattiin pääasiallisesti pohjoisessa Meksikossa, lähellä Yhdysvaltojen rajaa, kylässä nimeltään Ciudad Acuña. Pääasiallisesti amatöörinäyttelijöiden kanssa. Elokuvan budjetti oli pieni; vain 7 000 dollaria, ja se oli alun perin tarkoitettu vain Meksikon videomarkkinoilla julkaistavaksi, mutta koska Columbia Pictures oli kiinnostunut elokuvasta, he ostivat sen Amerikan oikeudet. Columbia käyttikin useita kertoja enemmän rahaa elokuvan markkinointiin, kuin koko elokuvan tekeminen oli maksanut.
Elokuvaan on tehty kaksi jatko-osaa, joissa Antonio Banderas esittää El Mariachia. Elokuvien nimet ovat Desperado ja Once Upon a Time in Mexico.