Eddie the Eagle (2016)

7.3PG-13105 minOhjaaja: Dexter Fletcher

elokuva vuodelta 2016

Eddie the Eagle on helmikuussa 2016 Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen elokuva brittiläisen mäkihyppääjän Eddie Edwardsin tarinasta. Nimiroolissa Edwardsina esiintyy Taron Egerton. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 1. huhtikuuta 2016.

Elokuva kertoo Edwardsin tarinan lapsuudesta olympiakisoihin asti. Edwards nousi kansansuosikiksi, kun hän kilpaili vuoden 1988 talviolympialaisissa Calgaryssa historian ensimmäisenä brittiläisenä mäkihyppääjänä ollen molemmissa henkilökohtaisissa kilpailuissa viimeinen. Edwardsin valmentajana toimivaa Bronson Pearya elokuvassa näyttelee Hugh Jackman.

Eddie the Eaglessä on pienessä sivuosassa myös Calgaryssa kolme kultaa voittanut suomalainen mäkihyppääjä Matti Nykänen, jota näyttelee ruotsalainen Edvin Endre. Nykänen itse ei pitänyt nimensä käytöstä elokuvassa, omien sanojensa mukaan siksi, että kukaan ei kysynyt häneltä mitään liittyen elokuvaan. Elokuvassa näytetään myös kuvaa Lasse Virénistä, kun nuori Edwards lukee olympialaisista kertovaa kirjaa.

Elokuvan budjetti oli 23 miljoonaa dollaria.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Eddie the Eagle kertoo?
Eddie the Eagle (2016) — Eddie the Eagle on helmikuussa 2016 Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen elokuva brittiläisen mäkihyppääjän Eddie Edwardsin tarinasta. Nimiroolissa Edwardsina esiintyy Taron Egerton. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 1. huhtikuuta 2016.
Mistä Eddie the Eagle (2016) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex