elokuva vuodelta 2010
Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä (Eat Pray Love) on Julia Robertsin tähdittämä elokuva, joka perustuu Elizabeth Gilbertin omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvaan kirjaan Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa. Elokuvan toinen käsikirjoittaja ja ohjaaja on Ryan Murphy. Elokuva sai Yhdysvaltain ensi-iltansa 13. elokuuta 2010 ja Suomen ensi-ilta oli 8. lokakuuta 2010.
Omaa tietä etsimässä todistaa, että on olemassa monta tapaa repäistä kunnolla ja tarkastella maailmaa aivan uudesta näkökulmasta. Elokuvan päähenkilö Liz Gilbert lähtee avioliitostaan ja päätyy pian uuteen suhteeseen. Sitten hän huomaa, että hänen pitäisi hetken aikaa paneutua omiin ajatuksiinsa, eikä siirtyä seurustelukumppanista toiseen. Siksi hän lähteekin matkalle: ensin Italiaan nauttimaan syömisestä ja ympäristön kauneudesta, sitten Intiaan rukoilemaan ja löytämään oman henkisen puolensa ja lopulta vielä Balille tapaamaan vanhaa poppamiestä ja nauttimaan elämästä – ja lopuksi myös rakastumaan ja rakastamaan.