Dennis Hopperin ohjaama elokuva vuodelta 1969
Easy Rider – matkalla on Dennis Hopperin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1969. Se kuvaa 1960-luvulla aikuistunutta sukupolvea nuorten moottoripyöräilijöiden kautta. Elokuvan käsikirjoittivat Peter Fonda, Dennis Hopper ja Terry Southern. Fonda ja Hopper näyttelivät pääosia, kahta nuorta miestä Wyattia ja Billyä, jotka ”lähtivät etsimään todellista Amerikkaa, mutta eivät löytäneet sitä”. Easy Rider on Jack Nicholsonin ja Dennis Hopperin läpimurtoelokuva. Vuonna 1998 se valittiin ”kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä” elokuvana säilytettäväksi Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Film Registryssä.
Easy Rider kuuluu road movien lajityyppiin. Halvalla tehdystä independent-elokuvasta muodostui uuden sukupolven ja murroksen aikakauden tunnus. Elokuvan alle puolen miljoonan dollarin budjetti oli jo vuonna 1969 tuottanut yli 19 miljoonaa dollaria. Se on tavallaan jatkoa Roger Cormanin Helvetin enkelit -aiheiselle elokuvalle Helvetin jengi (1966), jossa Fonda oli näytellyt. Elokuvaa pidetään yhdysvaltalaisen vastakulttuurielokuvan virstanpylväänä, ja sikäläisittäin ”mittatikkuna eräälle sukupolvelle”, joka ”otti valtaansa koko kansan mielikuvituksen”. Sen on sanottu kuvastaneen Vietnamin sodan ajan synnyttämää jakautumista yhdysvaltalaisessa kulttuurissa vakiintuneeseen järjestelmään ja sitä vastustavaan alakulttuuriin.
Elokuva on runsaat kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneen Jack Kerouacin beatromaanin Matkalla jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.