Akira Kurosawan ohjaama elokuva vuodelta 1975
Dersu Uzala on neuvostoliittolais-japanilainen elokuva vuodelta 1975. Akira Kurosawan ohjaama ja käsikirjoittama elokuva kertoo metsästäjä Dersu Uzalasta. Elokuva perustuu venäläisen tutkimusmatkailijan Vladimir Arsenjevin vuonna 1923 julkaisemaan kirjaan, joka kertoo hänen matkoistaan Ussurin alueella Venäjällä, sekä nanai-metsästäjästä, joka toimi Arsenjevin ryhmän oppaana vuosina 1902–1907. Dersu Uzala on nostettu elokuvan päähenkilöksi. Häntä esittää tuvalainen näyttelijä Maxim Munzuk.
Elokuva palkittiin Oscarilla parhaana ulkomaalaisena elokuvana. Suomessa se ylsi 175 344 katsojallaan vuoden 1976 ensi-iltaelokuvista kuudenneksi katsotuimmaksi. Sitä esitettiin Helsingissä Mannerheimintiellä sijainneessa neuvostoliittolaisia elokuvia esittäneessä Kosmos-Filmin Capitol-elokuvateatterissa yhtämittaisesti lähes yhden vuoden ajan maaliskuusta 1976 lähtien.