Pete Riskin ohjaama suomalainen kauhuelokuva vuodelta 2008
Dark Floors – The Lordi Motion Picture on suomalainen Lordi-yhtyeen tähdittämä kauhuelokuva, jota on esitetty useissa Euroopan maissa ja joka on julkaistu DVD:nä myös Yhdysvalloissa ja Japanissa.
Elokuvan tekijät ovat luonnehtineet Dark Floorsia perinnetietoiseksi, aidoksi kauhuelokuvaksi sekä psykologiseksi trilleriksi. Se on saanut vaikutteita etenkin 1980-luvun yhdysvaltalaisista kauhuelokuvista, mutta myös japanilaisesta tuotannosta.
Suuresta ennakkokohusta, 2,19 miljoonan euron tuotanto- ja kaikkiaan 4,3 miljoonan euron kokonaisbudjetistaan huolimatta elokuva sai Suomessa vain 19 900 katsojaa. Suomessa Dark Floors julkaistiin DVD:nä 13. kesäkuuta 2008. Elokuva tuotti tappiota 1,7 miljoonaa euroa. Elokuva sai myös yleisön ja kriitikkojen taholta erittäin negatiivisen vastaanoton, mutta sen erikoistehosteita kehuttiin jonkin verran.
Elokuva tuli ensi-iltaan Suomessa 8. helmikuuta 2008, Islannissa 29. helmikuuta 2008, Virossa 7. maaliskuuta 2008, Venäjällä 7. elokuuta 2008 ja Turkissa 8. elokuuta 2008. Elokuvan levittäjä Nordisk Film International Sales on myynyt Dark Floorsin levitysoikeudet yli 50 maahan. Dark Floors julkaistiin Yhdysvalloissa suoraan DVD-myyntiin 14. lokakuuta 2008.
Vaikka elokuvan levitysoikeudet myytiin yli 50 eri maahan, se tuotti tuotantoyhtiö Solar Filmsille 1,7 miljoonan euron tappiot. Laajasta levityksestä ja markkinoinnista huolimatta elokuva ei kerännyt missään maassa merkittävän suuria katsojalukuja.