Scott Cooperin ohjaama draamaelokuva vuodelta 2009
Crazy Heart on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut Scott Cooperin ohjaama ja käsikirjoittama yhdysvaltalainen draamaelokuva. Se perustuu Thomas Cobbin samannimiseen romaaniin vuodelta 1987. Jeff Bridges näyttelee Bad Blakea, parhaat päivänsä nähnyttä country-musiikin artistia, joka pyrkii elämänmuutokseen aloittaessaan suhteen nuoren Jean-nimisen toimittajan (Maggie Gyllenhaal) kanssa. Muissa rooleissa ovat muun muassa Colin Farrell, Robert Duvall ja Beth Grant. Bridges, Farrell ja Duvall myös laulavat elokuvassa.
Elokuva kuvattiin Los Angelesissa sekä Uuden Meksikon eri paikkakunnilla vuonna 2008. "Crazy Heartin" budjetti oli seitsemän miljoonaa dollaria. Elokuvaa suunniteltiin alun perin suoraan videolevitykseen, mutta Fox Searchlight osti sen oikeudet teatterilevitykseen.
Elokuvan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 16. joulukuuta 2009 ja Suomessa 14. toukokuuta 2010.