Buster Keatonin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1925
Seitsemän mahdollisuutta (Seven Chances, suomeksi myös Busterin miljoonat) on Buster Keatonin ohjaama yhdysvaltalainen mykkä komediaelokuva vuodelta 1925. Keaton näyttelee myös päärooliin. Elokuva perustuu Roi Cooper Megruen näytelmään Seven Chances vuodelta 1916.
Elokuvatuottaja Joseph M. Schenck hankki näytelmän kuvausoikeudet Megruelta ja näyttämöversion tuottaneelta David Belascolta. Keaton inhosi näytelmää, mutta Clyde Bruckman, Jean Havez ja Joseph Mitchell laativat sen pohjalta toimivana pidetyn käsikirjoituksen. Ohjaajaksi palkattiin aluksi Jack McDermott, joka kuitenkin erosi vain kahden viikon jälkeen todeten, ettei tuotantoa luotsannut Keaton tarvinnut hänen apuaan. Tämän jälkeen Keaton ohjasikin elokuvan itse. Elokuva kuvattiin Hollywoodissa syksyn 1924 aikana.
Käsikirjoittajista Havez kuoli ennen elokuvan ensi-iltaa, ja useita elokuvia yhdessä Keatonin kanssa tehnyt käsikirjoittajaryhmä hajosi tämän jälkeen. Keaton piti Seitsemää mahdollisuutta epäonnistuneena eikä myöhemmin halunnut olla tekemisissä sen kanssa. Osin Megruen näytelmän ja osin Seitsemän mahdollisuuden käsikirjoituksen pohjalta on tehty vuonna 1999 elokuva Poikamies pulassa.