James L. Brooksin ohjaama romanttinen draamakomediaelokuva vuodelta 1987
Broadcast News – suora lähetys (Broadcast News, myös nimellä Suora lähetys) on James L. Brooksin tuottama, käsikirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen romanttinen draamakomedia vuodelta 1987. Televisioverkon uutisstudion työntekijöistä kertovan elokuvan pääosia näyttelevät William Hurt, Albert Brooks ja Holly Hunter. Elokuva sai seitsemän Oscar-palkintoehdokkuutta. Berliinin elokuvajuhlilla 1988 elokuva oli ehdolla Kultaisen karhun saajaksi ja Hunter voitti naispääosastaan Hopeisen karhun. Myös yhdysvaltalainen National Board of Review palkitsi Hunterin ja nimesi elokuvan yhdeksi vuoden kymmenestä parhaasta.
American Film Institute valitsi Broadcast Newsin vuonna 2000 sadan hauskimman amerikkalaiskomedian listalle. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
Video-oppaassa vuodelta 1994 Ilkka Jauhiainen piti elokuvaa äärimmäisen viihdyttävänä ja hallittuna draamakomediana, jossa uutistoimituksen rutiineista saadaan kaikki jännitys irti. Hän kehui etenkin William Hurtin papukaija-aivoista ankkurihahmoa ja antoi elokuvalle neljä tähteä viidestä, mikä teoksen mukaan vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.