Woody Allenin ohjaama draamakomediaelokuva vuodelta 2013
Blue Jasmine on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Woody Allenin ohjaama ja käsikirjoittama yhdysvaltalainen draamakomedia. Se kertoo newyorkilaisesta seurapiirinaisesta, joka yrittää aloittaa alusta menetettyään kaiken rikkaan miehensä jäätyä kiinni petoksista. Elokuvan pääosaa näyttelee Cate Blanchett.
Elokuvan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 26. heinäkuuta 2013 ja Suomessa se oli 30. elokuuta 2013.
Cate Blanchett palkittiin roolistaan parhaan naispääosan Oscarilla, Golden Globella, BAFTAlla ja SAG-palkinnolla.