Blade Runner 2049 (2017)

8.0R164 minOhjaaja: Denis Villeneuve

Denis Villeneuven ohjaama tieteiselokuva vuodelta 2017

Blade Runner 2049 on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen tieteiselokuva, jonka on ohjannut Denis Villeneuve. Sen vastaava tuottaja on Ridley Scott ja sen ovat käsikirjoittaneet Hampton Fancher ja Michael Green. Se on jatko-osa vuoden 1982 elokuvalle Blade Runner ja sijoittuu 30 vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Elokuvan pääosia esittävät Ryan Gosling ja Harrison Ford, joka palaa Rick Deckardin rooliin. Sivurooleissa esiintyvät Ana de Armas, Sylvia Hoeks, Robin Wright, Mackenzie Davis, Carla Juri, Lennie James, Dave Bautista ja Jared Leto.

Blade Runner 2049 sai maailmanensi-iltansa Dolby Theatressa Los Angelesissa 3. lokakuuta 2017, ja teatterilevitykseen elokuva tuli 6. lokakuuta 2017. Amazon Studios työstää jatko-osaksi elokuvalle televisiosarjaa nimeltä Blade Runner 2099, Scottin tullessa palaamaan vastaavaksi tuottajaksi.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Blade Runner 2049 kertoo?
Blade Runner 2049 (2017) — Blade Runner 2049 sijoittuu 30 vuotta ensimmäisen Blade Runner -elokuvan tapahtumien jälkeen. L.A.P.D:n poliisi "K" löytää pitkään haudotun salaisuuden, joka voi sysätä yhteiskunnan kaaokseen. K:n löytö johtaa hänet etsimään Rick Deckardia, entistä Blade Runneria, joka on ollut k
Mistä Blade Runner 2049 (2017) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex