elokuva vuodelta 2021
Black Widow on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen Marvel Comicsin sarjakuvahahmoon Musta Leski perustuva supersankari- ja vakoiluelokuva. Se on Marvel Cinematic Universen (MCU) 24. elokuva ja sen neljännen vaiheen ensimmäinen elokuva. Elokuvan ohjasi Cate Shortland, ja Eric Pearson käsikirjoitti sen Jac Schaefferin ja Ned Bensonin laatiman tarinan pohjalta. Elokuvan pääosissa ovat Scarlett Johansson, Florence Pugh, David Harbour, O.T. Fagbenle, William Hurt, Ray Winstone ja Rachel Weisz. Elokuvassa kerrotaan Natasha Romanoffin kohtaamisesta oman menneisyytensä kanssa Kostajien sisällissodan jälkeisen maanpakonsa aikana.
Lions Gate Entertainment alkoi toteuttaa elokuvaa Mustasta Leskestä vuonna 2004, ja David Hayter sitoutui ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi. Projekti ei kuitenkaan edennyt ja hahmon oikeudet palasivat Marvel Studiosille kesäkuussa 2006. Johansson valittiin hahmon näyttelijäksi MCU:hun, ja hahmo teki ensiesiintymisensä elokuvassa Iron Man 2 (2010). Tämän jälkeen käytiin useita keskusteluja hahmon oman sooloelokuvan toteuttamisesta, ja Marvel Studiosin johtaja Kevin Feige sekä Johansson itsekin olivat sellaisesta kiinnostuneet. Elokuvan toteutus eteni vuonna 2018 Schaefferin ja Shortlandin palkkaamiseen. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2019 ja niitä tehtiin Norjassa, Budapestissa, Marokossa, Pinewood Studiosissa Englannissa sekä Atlantassa ja Maconissa, Georgiassa, ja ne päättyivät lokakuussa 2019.
Black Widow sai maailmanensi-iltansa useissa faneille suunnatuissa näytöksissä 29. kesäkuuta 2021. Elokuvateattereihin se saapui Suomessa 7. heinäkuuta 2021 ja Yhdysvalloissa 9. heinäkuuta 2021, jolloin se julkaistiin myös koronaviruspandemian vuoksi samanaikaisesti Disney+-palveluun katsottavaksi Premier Access -lisämaksulla. Elokuva sai myönteisen vastaanoton, ja kriitikot kehuivat toimintakohtauksia ja näyttelijöiden roolisuorituksia, erityisesti Johanssonin ja Pugh’n, mutta kritisoivat elokuvan vihollisia. Heinäkuussa 2021 Johansson haastoi Disneyn oikeuteen elokuvan julkaisutavan vaikutuksesta hänen ansioihinsa elokuvan tuotoista. Asia saatiin kuitenkin soviteltua syyskuun aikana.