Big Fish (2003)

8.0PG-13120 minOhjaaja: Tim Burton

Big Fish on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama yhdysvaltalainen fantasia-/draamaelokuva.

Big Fishin löyhästi Daniel Wallacen romaaniin perustuvan käsikirjoituksen teki John August. Elokuva sai neljä Golden Globe -ehdokkuutta. Lisäksi Danny Elfmanin elokuvamusiikki oli ehdolla Oscarin saajaksi.

Elokuvassa kuvataan kuolevan päähenkilö Edward Bloomin värikäs elämäntarina. Häntä näyttelee nuorena Ewan McGregor ja ikääntyneenä Albert Finney. Bloomin poikaa, Williä, esittää Billy Crudup ja vaimo Sandraa nuorena Alison Lohman, ikääntyneenä Jessica Lange. Jotkin osat ovat varsin mielikuvituksellisia, ja elokuvassa nähdään myös jättiläis-Karlin roolissa jättikasvuisuudestaan tunnettu Matthew McGrory. Myös julkisuudessa tunnettu Miley Cyrus esiintyy sivuosassa elokuvassa, käyttäen nimeä Destiny Cyrus. Hänen näyttelijäuransa alkoi Big Fishistä.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Big Fish kertoo?
Big Fish (2003) — Big Fish kertoo tarinan turhautuneesta pojasta, joka yrittää erottaa tosiasiat fiktiosta isänsä elämässä. Isä on aina kertonut uskomattomia tarinoita elämästään, ja poika haluaa tietää totuuden ennen isänsä kuolemaa. Raskaana olevan vaimonsa kanssa poika palaa kotikaupunkiinsa se
Mistä Big Fish (2003) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex