Babes in Toyland (1934)

7.1Approved75 min

Gus Meinsin ja Charley Rogersin ohjaama Ohukainen ja Paksukainen -komediaelokuva vuodelta 1934

Babes in Toyland on vuonna 1934 ensi-iltansa saanut kokoillan elokuva, joka on julkaistu suomenkielisillä nimillä Leikkikaluarmeija, Kaksi kunnon kisälliä, Kaksi sankaria ja Surullisen hahmon ritarit. Elokuva perustuu Glen MacDonoughin ja Anna Alice Chapinin käsikirjoittamaan samannimiseen näytelmään. Elokuvan ovat ohjanneet Gus Meins ja Charley Rogers ja sen pääosassa nähdään komediaparivaljakko Ohukainen ja Paksukainen.

Filmin tuottanut Hal Roach oli työskennellyt pitkään koomikkoparin kanssa, mutta oli tämän filmin aikana jo luopumassa Laurelista ja Hardystä. Hän ei osallistunut tuotantovaiheeseen kovinkaan aktiivisesti. Pääosan esittäjille filmi taas merkitsi suuntautumista lapsiyleisöön, ja sisällössä ei ole entiseen tapaan juopottelua, yökerhoja eikä naisten vokottelua.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Babes in Toyland kertoo?
Babes in Toyland (1934) — Babes in Toyland on vuonna 1934 ensi-iltansa saanut kokoillan elokuva, joka on julkaistu suomenkielisillä nimillä Leikkikaluarmeija, Kaksi kunnon kisälliä, Kaksi sankaria ja Surullisen hahmon ritarit. Elokuva perustuu Glen MacDonoughin ja Anna Alice Chapinin käsikirjoittamaan sam