Mel Brooksin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1987
Avaruusboltsit on 24. heinäkuuta 1987 julkaistu yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut Mel Brooks. Elokuvan pääosissa ovat Bill Pullman, John Candy, Daphne Zuniga, Rick Moranis, Mel Brooks, Lorene Yarnell, Joan Rivers ja George Wyners. Suomessa Avaruusboltsien ensi-ilta oli 18. joulukuuta 1987.
Avaruusboltsit parodioi enimmäkseen Tähtien sotaa, mutta irvailee myös muiden muassa Indiana Jonesille, Star Trekille, Ihmemaa Ozille, Apinoiden planeetalle, Taisteluplaneetta Galacticalle, Alienille, Kwai-joen sillalle, 2001: Avaruusseikkailulle ja Rambolle. Elokuva parodioi myös useita 1980-luvun ilmiöitä, kuten pikaruokaa ja toimintafiguureja. Elokuvan erikoistehosteet teki Industrial Light & Magic, joka kehitti myös Tähtien sodan erikoistehosteet.
Vuonna 2004 Mel Brooks kertoi suunnittelevansa Avaruusboltseille jatko-osaa. Jatko-osasta tuli samanniminen animaatiosarja, joka sai ensiesityksensä syyskuussa 2008, Suomessa syyskuussa 2011.
Elokuva saa jatko-osan vuonna 2027. Asiasta kerrottiin mm. sosiaalisessa mediassa esitetyllä videolla, jossa Mel Brooks paljastaa elokuvan nimen. Toisin kuin alkuperäisessä elokuvassa luvattiin, nimi ei ole "Spaceballs 2: The Search for More Money".