Ansa vanhemmille (1998)

6.7PG127 minOhjaaja: Nancy Meyers

Nancy Meyersin ohjaama elokuva vuodelta 1998

Ansa vanhemmille (The Parent Trap) on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva, joka on uudelleenfilmatisointi vuoden 1961 samannimisestä perhe-elokuvasta. Uudelleenfilmatisoinnin ohjasi Nancy Meyers ja tuotti Charles Shyer. Shyer ja Meyers myös käsikirjoittivat elokuvan.

Elokuvan pääosassa on Lindsay Lohan kaksoisroolissa. Hän esittää kaksostyttöjä, jotka tapaavat toisensa vahingossa sen jälkeen, kun heidät erotettiin heidän synnyttyään. Kaksosten eronneita vanhempia esittävät Dennis Quaid ja Natasha Richardson.

Molemmat elokuvat on tehty Erich Kästnerin kirjan Lisen ja Lotten salaisuus sekä vuoden 1936 elokuvan Kolme ovelaa tyttöä pohjalta. Siinä pääosaa näytteli Deanna Durbin.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Ansa vanhemmille kertoo?
Ansa vanhemmille (1998) — Ansa vanhemmille kertoo kahdesta esiteini-ikäisestä tytöstä, Halliesta ja Anniesta, jotka tapaavat kesäleirillä ja huomaavat olevansa identtisiä kaksosia. Heidän vanhempansa, äiti Elizabeth ja isä Nick, ovat eronneet ja asuvat eri puolilla maailmaa. Tytöt päättävät vaihtaa paikka
Mistä Ansa vanhemmille (1998) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex