John Cromwellin ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 1946
Anna ja Siamin kuningas (engl. Anna and the King of Siam) on John Cromwellin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1946. Se perustuu Margaret Landonin anglointialaisesta Anna Leonowensista kertovaan romaaniin. Samaan romaaniin pohjautuu myös vuonna 1956 valmistunut musikaalielokuva Kuningas ja minä. Anna ja Siamin kuningas sai Oscar-palkinnon parhaasta lavastuksesta ja parhaasta kuvauksesta. Lisäksi se oli ehdolla kolmessa muussa kategoriassa.
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.