Amélie (2001)

8.3R122 minOhjaaja: Jean-Pierre Jeunet

Jean-Pierre Jeunetin ohjaama ranskalainen romanttinen komedia vuodelta 2001

Amélie (Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulain) on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut ranskalainen romanttinen komedia, jonka on ohjannut Jean-Pierre Jeunet. Elokuvan pääosassa näyttelevä Audrey Tautou esittää pariisilaista tarjoilijatarta Amélieta, joka ottaa elämäntehtäväkseen kylvää onnenkipinöitä ympärilleen. Muissa rooleissa näyttelee muun muassa Mathieu Kassovitz miehenä, johon ujo Amélie rakastuu.

Amélie on saanut useita palkintoja ympäri maailmaa ja oli myös ehdokkaana viidessä Oscar-sarjassa, muun muassa parhaasta käsikirjoituksesta ja parhaasta kuvauksesta.

Vuonna 2016 Amélie äänestettiin BBC:n kyselyssä vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. The New York Timesin kriitikot valitsivat Amélien vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen sadan parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Amélie kertoo?
Amélie (2001) — Amélie kertoo nuoresta naisesta, jonka lapsuus oli rajoittunut isän virheellisen sydänsairauden pelon vuoksi. Aikuistuttuaan Amélie muuttaa Pariisiin tarjoilijaksi ja löydettyään vanhan asukkaan kadonneen aarteen päättää palauttaa sen. Nähdessään miehen reaktion, hän päättää omis