Ridley Scottin ohjaama jännityselokuva vuodelta 2017
All the Money in the World on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut jännityselokuva, jonka on ohjannut Ridley Scott. Sen pääosia esittävät Michelle Williams, Christopher Plummer, Mark Wahlberg, Romain Duris, Charlie Plummer, Andrew Buchan ja Timothy Hutton. Elokuva perustuu John Pearsonin vuonna 1995 kirjoittamaan kirjaan Painfully Rich: The Outrageous Fortunes and Misfortunes of the Heirs of J. Paul Getty, jonka on sovittanut käsikirjoitukseksi David Scarpa.
Elokuva kertoo tositarinaan pohjautuen öljymiljardööri J. Paul Gettystä, joka kieltäytyi tekemästä yhteistyötä pojanpoikansa John Paul Getty III:n kidnapanneen ’Ndrangheta-mafiajärjestön kanssa vuonna 1973.
Kevin Spacey näytteli alun perin elokuvan pääosaa. Kun häntä syytettiin seksuaalisesta häirinnästä, hänet korvattiin Christopher Plummerilla marraskuussa 2017. Osa elokuvasta jouduttiin kuvaamaan uudelleen. Uusintakuvaus kesti 9 päivää ja maksoi 10 miljoonaa dollaria lisää elokuvan 40 miljoonan dollarin budjettiin, mutta elokuva valmistui alkuperäiseen määräpäivään mennessä. Mark Wahlbergille maksettiin lisätyöstä 1,5 miljoonan dollarin palkkio, mutta Michelle Williams sai palkakseen alle 1 000 dollaria.
All the Money in the World sai ensi-iltansa 18. joulukuuta 2017 Samuel Goldwyn Theaterissa, Beverly Hillsissä. Teatterijulkaisu oli 25. joulukuuta 2017 Yhdysvalloissa ja 12. tammikuuta 2018 Suomessa. Elokuva sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Se oli ehdolla vuoden 2018 Golden Globe -gaalassa parhaasta ohjauksesta, ja lisäksi Michelle Williams oli ehdolla naispääosastaan ja Christopher Plummer miessivuosastaan. Plummer oli myös ehdolla parhaan miessivuosan Bafta-palkintoon. Elokuva tuotti 57 miljoonan dollaria lipunmyyntituloina.