Air Force One (1997)

6.5R124 minOhjaaja: Wolfgang Petersen

Wolfgang Petersenin ohjaama elokuva vuodelta 1997

Air Force One on yhdysvaltalainen toimintaelokuva, jonka ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 25. heinäkuuta 1997 ja Suomessa 24. lokakuuta 1997. Elokuvan on ohjannut Wolfgang Petersen, ja sen pääosia näyttelevät Harrison Ford, Gary Oldman ja Glenn Close. Elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaan leikkauksen ja äänitehosteiden palkinnosta, mutta se hävisi molemmat palkinnot Titanicille.

Air Force One kertoo kuvitteellisesta Yhdysvaltain presidentistä James Marshallista, jonka matkustajalentokone Air Force One joutuu terroristien kaappaamaksi. Presidentti joutuu pelastamaan terroristien panttivangit lentokoneesta, mukaan lukien Valkoisen talon virkailijoita ja oman perheensä. Elokuvassa seurataan myös varapresidentti Kathleen Bennettin ja muun kabinetin yrityksiä neuvotella terroristien kanssa. Elokuvassa esitellään katsojalle Air Force Onen piirteitä, kuten sisätiloja ja turvatoimia, mutta osa niistä on liioiteltuja; Air Force Onessa ei esimerkiksi oikeasti ole pakokapselia presidentille.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Air Force One kertoo?
Air Force One (1997) — Air Force One on yhdysvaltalainen toimintaelokuva, jonka ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 25. heinäkuuta 1997 ja Suomessa 24. lokakuuta 1997. Elokuvan on ohjannut Wolfgang Petersen, ja sen pääosia näyttelevät Harrison Ford, Gary Oldman ja Glenn Close. Elokuva oli Oscar-ehdokkaana par
Mistä Air Force One (1997) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex