Ahneus (Greed) on Erich von Stroheimin ohjaama yhdysvaltalainen mykkäelokuvaklassikko vuodelta 1924. Se perustuu Frank Norrisin naturalistiseen romaaniin McTeague (1902). Von Stroheim kuvasi romaanin äärimmäisen uskollisesti ja sen pituudeksi tuli noin 10 tuntia. Hän suostui leikkaamaan puolet pois, mutta sekin oli vielä liikaa MGM:lle, jonka 140-minuuttinen versio sitten sai ensi-iltansa 1924. Vuonna 1999 siitä tehtiin 239-minuuttinen restauroitu versio.
Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa teki kukin luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Ahneus oli mukana heistä yhdeksäntoista listalla.
Vuonna 1987 suomalaissäveltäjä Anssi Tikanmäki sävelsi uuden musiikkisarjan elokuvaan ja versio kuultiin ensimmäisen kerran Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa 1987. Musiikki levytettiin saman vuoden syksyllä ja julkaistiin elokuvan nimeä kantavalla albumilla syksyllä 1987.