A Single Man (2009)

7.5R99 minOhjaaja: Tom Ford

A Single Man on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka perustuu Christopher Isherwoodin samannimiseen romaaniin. Elokuvan on ohjannut muotisuunnittelijana tunnettu Tom Ford, joka ensikertalaisena joutui rahoittamaan tuotannon itse.

Colin Firth esittää pääosassa George Falconeria, homoseksuaalia brittiläistä yliopiston opettajaa, joka asuu eteläisessä Kaliforniassa. Vuoteen 1962 sijoittuvassa tarinassa on pantu huolellisesti esille aikakauden vaatetus ja arkkitehtuuri: tuotantoryhmä on sama kuin televisiosarjassa Mad Men, joka niin ikään sijoittuu 1960-luvulle.

Colin Firth sai roolistaan parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä A Single Man kertoo?
A Single Man (2009) — A Single Man on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka perustuu Christopher Isherwoodin samannimiseen romaaniin. Elokuvan on ohjannut muotisuunnittelijana tunnettu Tom Ford, joka ensikertalaisena joutui rahoittamaan tuotannon itse.
Mistä A Single Man (2009) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex