A Complete Unknown (2024)

7.3R141 minOhjaaja: James Mangold

James Mangoldin ohjaama elämäkertaelokuva vuodelta 2024

A Complete Unknown on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elämäkertaelokuva laulaja-lauluntekijä Bob Dylanista. Elokuvan on ohjannut James Mangold, joka on myös käsikirjoittanut sen yhdessä Jay Cocksin kanssa. Elokuva perustuu Elijah Waldin kirjaan Dylan Goes Electric! vuodelta 2015 ja se kertoo Dylanin uran alusta folklaulajana aina tämän esiintymiseen vuoden 1965 Newport Folk Festivalilla saakka, jolloin hän siirtyi käyttämään sähkökitaraa. Dylania esittää Timothée Chalamet (joka on myös tuottaja) ja muissa päärooleissa esiintyvät Edward Norton, Elle Fanning, Monica Barbaro, Boyd Holbrook, Dan Fogler, Norbert Leo Butz, Eriko Hatsune, Big Bill Morganfield, Will Harrison ja Scoot McNairy. Elokuvan nimi tulee Dylanin kappaleen ”Like a Rolling Stone” kertosäkeestä.

A Complete Unknown sai ensi-iltansa Los Angelesissa 10. joulukuuta 2024, jonka jälkeen se sai teatteriensi-illan Yhdysvalloissa 25. joulukuuta 2024. Elokuva sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta muun muassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, miespääosasta (Chalamet), miessivuosasta (Norton) ja naissivuosasta (Barbaro). Se sai myös kolme Golden Globe -ehdokkuutta, kuusi Bafta-palkintoehdokkuutta ja neljä SAG-palkintoehdokkuutta, joista Chalamet voitti parhaasta miespääosasta.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä A Complete Unknown kertoo?
A Complete Unknown (2024) — A Complete Unknown on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elämäkertaelokuva laulaja-lauluntekijä Bob Dylanista. Elokuvan on ohjannut James Mangold, joka on myös käsikirjoittanut sen yhdessä Jay Cocksin kanssa. Elokuva perustuu Elijah Waldin kirjaan Dylan Goes Electri
Mistä A Complete Unknown (2024) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex