Federico Fellinin ohjaama psykologinen draamaelokuva vuodelta 1963
8½ (myös Fellinin 8½, ital. Otto e mezzo) on Federico Fellinin ohjaama elokuva vuodelta 1963.
Elokuvan nimi viittaa siihen, että ennen elokuvaa 8½ Fellini oli tehnyt seitsemän ja puoli elokuvaa ohjaajana, kun kaksi lyhytelokuvaa ja yhteistyöelokuva Alberto Lattuadan kanssa lasketaan puolikkaiksi elokuviksi.
8½ sai kaksi Oscar-palkintoa: parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin ja parhaan puvustuksen Oscarin. Elokuvaa pidetään vaikutusvaltaisena klassikkona, British Film Instituten äänestyksessä se valittiin vuonna 2002 kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi elokuvaksi. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen seitsemänneksi parhaaksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi.
Käsikirjoituksen laativat Fellinin kanssa Tullio Pinelli, Ennio Flaiano ja Brunello Rondi, ja pääosaa, tunnettua italialaista elokuvaohjaajaa Guido Anselmia, näyttelee Marcello Mastroianni. Elokuva on mustavalkoinen, ja sen on kuvannut Gianni di Venanzo. Puvustus ja lavastus ovat Piero Gherardin ja musiikki on Nino Rotan, joka on säveltänyt musiikin lähes kaikkiin muihinkin Fellinin elokuviin.