elokuva vuodelta 2007
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (4 luni, 3 săptămâni și 2 zile) on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut romanialainen Cristian Mungiun käsikirjoittama ja ohjaama elokuva. Elokuva voitti Kultaisen palmun ja FIPRESCI-palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla 2007. Elokuvan pääosia näyttelevät Anamaria Marinca, Laura Vasiliu, Vlad Ivanov ja Alexandru Potocean.
Elokuva sijoittuu Nicolae Ceaușescun hallitsemaan 1980-luvun kommunistiseen Romaniaan ja kertoo kahdesta opiskelijatytöstä, jotka yrittävät järjestää toiselle heistä laittoman abortin.
Vuonna 2016 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 15. parhaaksi elokuvaksi. Äänestäjinä oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.