2001: Avaruusseikkailu (1968)

8.3G143 minOhjaaja: Stanley Kubrick

Stanley Kubrickin ohjaama tieteiselokuva vuodelta 1968

2001: Avaruusseikkailu (engl. 2001: A Space Odyssey) on vuonna 1968 ensi-iltansa saanut Stanley Kubrickin ohjaama eeppinen tieteiselokuva, jonka hän käsikirjoitti yhdessä Arthur C. Clarken kanssa. Se perustuu Clarken novelliin ”Vartija” (engl. The Sentinel), jonka Clarke laajensi elokuvan tuotannon aikana romaaniksi 2001 avaruusseikkailu, joka julkaistiin hieman elokuvan jälkeen. Elokuva tunnetaan erikoistehosteistaan, ja se on jäänyt tieteiselokuvan historiaan esimerkiksi surrealististen kohtaustensa takia. Elokuva voitti Oscarin parhaista visuaalisista tehosteista. Oscar jäi ainoaksi Kubrickille henkilökohtaisesti myönnetyksi, vaikka hänen elokuvansa Spartacus ja Barry Lyndon saivatkin muita Oscareita.

Vuonna 1984 Peter Hyams ohjasi elokuvalle Clarken kirjaan pohjautuvan jatko-osan nimeltä 2010. Kirjasarjaan on myös kolmas ja neljäs osa, nimeltään 2061: Odyssey Three ja 3001: Final Odyssey, joista ei ole tehty elokuvia.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä 2001: Avaruusseikkailu kertoo?
2001: Avaruusseikkailu (1968) — 2001: Avaruusseikkailu kertoo evoluutiosta. Jossain kaukaisessa menneisyydessä joku tai jokin sysäsi evoluution eteenpäin sijoittamalla monoliitin Maahan. Evoluution ansiosta ihmiskunta pääsi Kuun pinnalle, jossa löydettiin toinen monoliitti, joka signaali monoliittien sijoittaji
Mistä 2001: Avaruusseikkailu (1968) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex