127 tuntia (2011)

7.5R94 minOhjaaja: Danny Boyle

elokuva vuodelta 2010

127 tuntia (127 Hours) on Danny Boylen käsikirjoittama ja ohjaama seikkailuelokuva vuodelta 2010. Elokuvan pääosaa näyttelee James Franco. Boylen lisäksi elokuvaa oli kirjoittamassa Simon Beaufoy. Elokuvan tuottajina olivat Christian Colson ja John Smithson.

Elokuva perustuu vuorikiipeilijä Aron Ralstonin omaelämäkertaan Kiven ja kovan paikan välissä. Vuonna 2003 Ralstonin käsi jäi jumiin siirtolohkareen ja kallionseinämän väliin Robbers Roostissa, Utahissa. Hän oli loukussa yli viisi vuorokautta, mutta selviytyi lopulta amputoimalla kätensä tylsällä veitsellä.

Elokuvan musiikin on säveltänyt A. R. Rahman, joka sävelsi musiikin myös Boylen edelliseen elokuvaan Slummien miljonääri. Elokuva sai hyvän vastaanoton kriitikoilta ja sai kuusi Oscar-ehdokkuutta muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan kategorioissa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä 127 tuntia kertoo?
127 tuntia (2011) — 127 tuntia kertoo Aron Ralstonin tarinan, vuorikiipeilijän, joka joutuu pelastamaan itsensä, kun kalliolohkare putoaa hänen käsivartensa päälle ja jättää hänet ansaan eristäytyneeseen kanjoniin Utahissa. Viiden päivän aikana Ralston muistelee elämäänsä ja ystäviään, rakastajiaan